Etusivulle
Historiaa
Rakennuskivet
Sisustuskivet
Hautakivet
Kivilaadut
Yhteystiedot

Hautakivet PDF Tulosta Sähköposti

Muistokiven hankinnan tullessa ajankohtaiseksi olemme valmiita suunnittelemaan ja valmistamaan yksilöllisen muistomerkin läheisenne muistoksi kertomaan Hänestä Teidän toiveiden mukaan.

Voimme järjestää Teille esittelyn haluamassanne paikassa tai toimipisteessä.

Suunnittelu on parasta aloittaa kiven muodon ja koon harkkinasta. Meillä on tarjolla monipuolinen kivivalikoima ja perinteisten kivimallien lisäsksi suunnittelemme yksilölliset asiakkaan toiveiden mukaiset muistokivet. Monivuotinen asiantuntemuksemme auttaa sinua muistokiven hahmottelussa, muoto- ja materiaalivalinnoissa, sekä kaiveruksen suunnittelussa.

Hautakiveen kaiverretaan yleensä sukunimi, kaikki etunimet ja tiedot syntymä- ja kuoliajasta. Nämä sisältyvät aina uuden muistokiven hintaan. Valittu kirjasintyyppi, tekstin sijoittelu, kirjainten koko, kultaus ja hopeointi vaikuttavat hautakiven kokonaisuuteen. Suosittuja ja kestäviä ovat myös pronssista valmistetut kohokirjaimet, ristit ja pienet patsaat (linnut, enkelit, yms).

Hautakivet toimitamme hautausmaalle paikalle asennettuna.

Korpilahden musta, edestä hiottu, päällä hiottu serpentiini
ja tolpat hiottu Karpeen harmaa
 
Viimeksi päivitetty 19.04.2010 23:21